tiistai 25. lokakuuta 2016

Väriä ja persoonallista ilmettä

Kolme kotia - Three Homes

Tänään täällä päästään ihailemaan värikkäitä ja persoonallisesti sisustettuja koteja. Omasta kodista on onneksi kaikki valta ja oikeus tehdä ihan juuri sellainen kuin haluaa  ja varsinkin päivän toinen koti on siitä hyvä esimerkki.
Ensimmäisessä kodissa on jokaiseen tilaan valittu oma värimaailmansa ja paras niistä on omasta mielestäni olohuoneen ja keittiön harmaa/vihreä-väritys.
Päivän kolmantena kotina on englantilainen kartano, jonka sisustus on boheemi ja värikäs.  Kodista löytyy autenttinen teini-ikäisen huone, tuttu näky varmasti monessa perheessä.   Omien poikieni huoneet näyttivät teini-iässä juuri tuollaisilta.  Luin aikoinaan jostakin, että sotkuinen huone on teini-ikäisen elämänhallintaa. Äidin mielestä tosin sen puutetta, mutta teini kokee kaiketi voivansa päättää edes siitä, miltä hänen huoneensa näyttää.  Omista pojistani on kasvanut kotinsa siistinä pitäviä nuoria miehiä, joten on aivan turhaa ajanhukkaa murehtia siivoamisista, eiköhän se oma esimerkki jää sinne nuorten selkäytimeen tulevaisuutta varten myös tässäkin asiassa.


Koti Italiassa - A Home in Italy


















Lähde/Source: OneKindesign











Koti Ranskassa - A Home in France















Lähde/Source: AD
Kuvat: Montse Garriga









Koti Englannissa - A Home in UK
































Lähde/Source: 1st Option

3 kommenttia:

Tanni Kotipellolla.. kirjoitti...

Ihana värikäs päivänavaus! Aivan mahtavaa, ettei aina ole superstailattuja koteja vaan se luova "elämänhallinta" annetaan olla ja näkyä!! Parasta!

Maria kirjoitti...

Olipa taas hyvä lukea tuo muistutus, että jokaisella on onneksi oikeus tehdä kodistaan ihan sellainen kuin itse haluaa! Se meinaa tällaiselta vasta joku vuosi sitten sisustusta "sillä silmällä" ajattelemaan alkaneelta ihmiseltä unohtua. Tosi usein huomaan katsovani tällä sinunkin sivustollasi kuvia eri kodeista ajatellen, että ne ovat jotenkin "oikein" tehty. Varmaankin alitajuisesti ajattelen, että koska ne on joku kuvannut, ja kuvat julkistanut, on niiden oltava oikein. Ilmiselvä aloittelijan ajatus :)

Anonyymi kirjoitti...

Kerrassaan lohduttavaa tuo teinin huone!Varmaan tuttua monessa perheessä. Tällaiselta se näytti meilläkin tyttären huone aikoinaan ☺.

Blogitekstisuositus

Väriä ja persoonallista ilmettä